Matildajärven kierros

Olipa mahtava vuorokauden mittainen retki Teijon kansallispuistossa, Matildajärven kierros. Mennessäni Teijolle ilma oli hieman plussan puolella, mutta mitään ei satanut, pientä sumua oli ja ilma oli muuten kostean oloinen. Alkuun tuntui, että metsänpohjaa oli hyvä kävellä, kunnes kaaduin yksissä rappusissa ja loukkasin hieman toista kättäni. Mitään vakavampaa ei onneksi sattunut, kipua tuli ja käsi hieman mustui, mutta siinä se.

Se mitä jälleen huomasin, niin miten ihmiset ovat avoimempia ja jotenkin ystävällisempiä luonnossa. Istuskelin aamusella nuotiolla, nauttien puuroa, niin ihmiset pyysivät luvan tulla seuraan ja juttelivat kaikenlaista ventovieraan ihmisen kanssa. Eikä ollut tälläkään kertaan kyse yksittäisistä ihmisistä, vaan tämä sama toistui hieman myöhemmin, kun kolmen hengen porukka tuli paikalle ja kysyi saavatko tulla tulille. Mikähän siinä on, että kun olemme luonnossa, voimme olla ystävällisiä kanssa ihmisille, mutta kaupunki ympäristössä ystävällisyys ja toisen huomioiminen niin helpolla unohdetaan? Onko luonnon ja metsän vaikutus syynä siihen, että olemme toisillemme ystävällisiä? Onko taas toisaalta kaupungin häly ja jatkuva kiire syyllisiä siihen, ettemme kohtaa toisiamme kuin luonnossa?

Paluumatkan satoi vettä, oikein kunnolla, Mutta se ei jollain tavalla vaikuttanut olotilaan. Se hyvänolon tunne, jonka luonto oli jo tarjonnut, ei pyyhkiytynyt vesisateen mukana pois, vaan tunsin hyvän olontunnetta koko ajan. Kuin olisin kulkenut upeassa kelissä, en missään vesi/ räntäsade yhdistelmässä. Kiitollisuus on jälleen se tunne, joka on sisällä. Kiitollisuus, että on mahdollista mennä luontoon ja kokea sen rauhoittava vaikutus.